Pärvöötystä

Käsityöllä profiloitumista

Maanantai 5.8.2013 - mtu

Satuin huvikseni, tässä taannoin vastaamaan verkkosivun testiin, jossa oma vuosikymmen-profiili selviäisi (Mille vuosikymmenelle kuulut?). Testin vastauksena minusta muotoiltiin perinteikäs 50-luvun kotiäiti! Testin paikkansapitävyydestä viis, mutta vanhahtava termi herätti miettimään: kotiäiti!? minkä aikansaeläneen käsityksen tuo yhdysana sisältääkään. Äiti on äiti kotona...ja kaupassa käydessään ja matkustaessaan: 50-60-luvuilla äiti oli ammatti. Nykyään ÄITI voi olla ura-, yksinhuoltaja-,sijais-, teini-,viikonloppu- tai adoptioäiti. Äiti-sana kertookin nykyään sosiaalisen statuksen, iän, aviosäädyn ja roolin. Tärkeän asian tai ilmiön profiili on moninainen ja muuttuva.

Käsityö oli "ennen vanhaan" työ, taito ja pääoma. Sen avulla ihmiset hankkivat elantoaan, sosiaalista rooliaan kyläyhteisössä ja statusta naimakaupoissa. Nykyään käsityö on menettänyt merkityksensä "työnä". Se on paremminkin HUVIA ja VIRIKETTÄ. Käsihuvi? Käsiviihdyke? Käsivirike?! Ei, nuo yhdyssanat viittaavat jo aivan muualle mielleyhtymineen...MUTTA tekijänsä profilointia itse asia: KÄSITYÖ, käsillä tekeminen on edelleenkin.

Lankatöiden kurssien opettajana olen vuosien varrella huomannut monta persoonallista nobody.jpgpiirrettä tikkuilijoissa, neulojissa ja virkkaajissa. Ilahduttavasti kurssien ikähaitari on venähtänyt ja yhä nuoremmat "retroilijat" hakeutuvat perinteisten lankatyökurssien pariin. Aina kurssein alussa syksyllä tekijä-profiilit ovat "nupullaan" vähättely omista käsityötaidoista yleistä. Yleensä uudet kurssilaiset "mittaavat taitonsa" koulukäsityömuistoissa. "Mun kässäope oli niin pelottava ja ankara...", "..mä ehdin ylakoulussa vain ensimmäiseen sukkaan", "Mä en kyllä varmaan osaa mitään.." jne. Käsityöllinen itsetunto on silloin hakusassa. Kokeneemmat tikkuajat ottavat alun "turvallisuutta huokuen" lunkisti: "kaikki tekniikat passaa, kunhan saa vaan tehdä ilman miestä ja lapsia!".

 Tekemisen tuotoksista voi kuitenkin "leikisti" miettiä omaa tikkuamis-profiiliaan, luonnettaan tekijänä ja rooliaan käsityöntekijänä. Millainen on oma "Personal artisan profile"(..kaikki kun  muuttuu niin muodikkaaksi, kun se ilmaista englanniksi!!). Niinku sekin uutinen eilen "jostakin" uutisista "Personal farmer"ista, joka kasvattaa kaupunkilaisten ravintotietoutta ja kutsuu osuuskuntaa kitkemään itse, kun ideologia vaatii. Onkohan se "kokemuksellista terapiaa?" Ruoka, jos mikä, on nyt "personoitua" ja sillä rakennetaan sosiaalista statusta..

..miksei käsitöistä sitten!?

Miten olis "Personal artisan trainer"?!

k.s. Tikkuajan profilointi - Personal artisan guide- "testi"

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: käsityö, neulominen, virkkaaminen, persoonallisuus

wikineulomista

Maanantai 11.7.2011 klo 14:40 - mtu

Kesän helle hivelee kirvoittaa hien pintaan, katu-urakoiva kaivuri räyhää ikkunan alla ja talon remonttimies rällköi parvekkeiden runkoa. Keskellä kesää on kivoja markkinoita, museioiden kierroksia ja katusoittajia torin laidassa. Kirjoituspöytä houkuttelee taidehistorian tehtävillä ja verkko sosiaalisen median virtuaalihappeningeillä. Matot on pestävä, ystävä tavattava ja talviturkki tuuletettava (siis se, joka niskassa vielä lämmittää!!). Kaikesta tapahtumatulvasta huolimatta kesä on ihmisen parasta aikaa!

Hervoton rauhoittumishyppy on tarttua käsityöhön. Tänä kesänä se on perinnepaita länsisuomalaisittain, Korsnäsin villapaita. Tuo "opettajan laiskanläksy" odotteli tulemistaan koko viime syksyn ja kevään, kurssin ohjauksen ohella. Kokonaista 3 senttiä sitä syntyi: kirjovirkattua kansanperinnettä opetuskauden aikanatanssivat-tytot-valmiina-11. Nyt, kun "leipäpuu lepää" ja mielen vapauttaa kaiken maailman kiinnostavuudet, on tällekkin aika. Korsnäsin villapaita on käsityönä yleensä sitä kategoriaa, jonka kässäope niputtaa "sitku pääsen eläkkeelle". Mutku nyt olen itseasiassa taloudellisesti tunnustanut vanhentuvani ja aloittanut vapaaehtoisesti säästämisen jo pari vuotta sitten, voin ihan hyvin aloitella "sitku-eläkkeelle"-tekemisen listaa purkamaan. Jääpä sitten enemmän aikaa kansallispuvun ompelemiselle, rekipeiton kirjonnalle ja täyspitkän liinan nypläämiselle.

Nyt alkaa kesäkäsityössä olla rajakohta käsillä. Kun Korsnäsin villapaidan helman kirjovirkatut "Tanssivat tytöt" ovat valmiita väkäreunoineen ja kukkasineen, on aika vaihtaa puikkoihin ja neuloa paidan valkea, pilkutettu miehusta. Ennen aikaan tuoki oli kollektiivista. Paidan neulottua keskivaihetta tikkusi kolme naista kimpassa, kukin omaa kerrostansa. Se akoista, joka oli joutusin sai kunnian tikuta enemmä työtä teettävän pilkkukerroksen. Eikös tuota voi hyvällä syyllä pitää sosiaalisen median wikitekstin esihistoriana? Wikimaailmaahan rakentuu kaikkien osallistumisesta. Wikioppiminenhan on vain jalostettu muoto kimppaneulomisesta!  Tuota oon mielessäni näppäillyt, kun vuorotelle olen tutkiskellut tuon perinnepaidan historiaa ja näpytellyt sanasilmukoita Wikispacen mediamateriaaleihin, mutten ole tuota evoluution mutkaa editoinut Wikipediaan.

Vielä.

 

Lähteet:

Luutonen, M. & Bäckman, A-M. 2003. Koreaa virkkaamalla.

Luutonen, M. 1997. Kansanomainen tuote merkityksenantajana. Tutkimus suomalaisesta villapaidasta.

Bäckman, A-M. & Luutonen, M. 1984. Perinteisiä neulepaitoja.

http://suoranta.files.wordpress.com/2009/11/wikioppiminen-ja-radikaali-tasa-arvo.pdf

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Käsityöt, neulominen, kirjovirkkaus, Korsnäsin villapaita, mediakasvatus

Pitkää zoomia apupuikolla

Sunnuntai 19.4.2009 klo 13:57 - mtu

Eläminen muistuttaa monessa suhteessa valokuvaamista. ”Lyhyellä” zoomilla(/=objektiivilla) tähtäysruutu pyydystää laajan kirjon tapahtumia, värejä ja muotoja. Tarkkuus kohteisiin on kutakuinkin tasavahva ja alue syvä. Sommittelua ”pommittaa” visuaalisen informaation tulva ja selkeän näkemyksen, kuvailmaisun viestin löytäminen on haasteellista. Pidemmällä zoomilla kuvauskohde erityy ympäristöstään ja terävyys on fokusoidumpi. Kuvainformaatiota on helpompi ”osoittaa”, mutta näkymä kohteesta tärähtää helposti ja ”kohina” uhkaa viestin voimaa.

Ihmisellä kuluu ainakin puolet elämisestään ”liian laajalla objektiivilla”. Eteen avautuu jatkuvasti moninaisia tapahtumia, tilaisuuksia ja houkuttimia. Infon vyörystä tulisi osata valita ne itselle sopivimmat polut ja elämänlangat. Tämä verkkotekniikan aika tuplaa elämän taajuudet vähintään toiseen potenssiin. Vanhoina hyvinä aikoina oli sentään vain tämä kosketeltava reaalitodellisuus. Kunpa tietäisi omalta kohdaltaan sen oikean hetken, jolloin saa pakata lyhyen objektiivin naftaliiniin ja ottaa käyttöön pelkästään kapean-kohteen-objektiivin. Silloin saisi ensisijaisesti miettiä vain omia intressejään ja mieluisimpia kuvauskohteita, elämän näkökulmia. (Vaikka…hiljattain pidemmän objektiivin hankkineena täytyy tunnustaa, että harjoittelemista sekin tarvitsee.) Kaikesta kohinasta huolimatta ja sen vuoksi, lopullinen kuva syntyy katsojassa. Oleellista on nähdä ”näkyvä”. Usko, mitä näet. Älä näe, mitä uskot.

Neulominen on sentään ihanaa! Kaikessa monitasoisessa lankojen järjestelmässään, siinä voi sentään edetä varmasti ohjeiden mukaan. Jos ohjeet tai malli ei miellytä, neulomiseen voi helposti kehittää omia mallejaan, soveltaa vanhoja, vaihtaa väriä tai lankaa. Pienessä palmikkoneulepuserossa varsinaisten puikkojen lisäksi tarvitaan koukkupolvipuikkoa, apupuikkoa. Apupuikon avulla suoraan silmukoituvat jonot saa silloin tällöin siirrettyä ”vieraiden silmukoiden” viereen ja kohta kuitenkin turvallisesti takaisin. Mukavaa vaihtelua toistuville silmukkajonoille, muttei silti aiheuta mieltäjärkyttävää muutosta pintakuvioon.

Olisipa melkoisen rauhoittava tietää, että oikeassakin elämässä jonkun kokeilun tai muutoksen jälkeen voi palata takaisin omaan riviinsä, jos viereinen jono ei tunnukkaan omalta. Mutta mitenkä on sellainen tuntuma ja ”kokemuksen ääni rinnassa”, että jos jossakin kohtaa yrität ”omaa mallia” (työelämässä ainakin), niin edelliset neulokset pärvötetään välittömästi kireiksi keriksi jollekkin toiselle neulojalle.(mtu 19.4.09)

Jälkizoom: Elämä on juhla: Samuli Putro, sarkastisen elämänasenteen älykkö.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elämänhallinta, neulominen

Kerroksia

Sunnuntai 8.3.2009 klo 14:36 - mtu

Vuodenajan valo ja lisääntyvä leuto sää paljastaa kylmän kerrosten alta kasvamisen aavistuksia. Valo kaivelee eläjistä talven jälkiä. Kevät yhyttää erityisesti naiselejät tarkastelemaan pintaansa suurennuslasin kanssa: onko vuosirenkaita ilmestynyt silmien tai leuan alle? Onko vyötärölle kasvanut entisestäänkin ”kokemuslisää”? Kevättyöt odottavat.

Eilen, lauantaina (7. 3. 09) yleTV 2 tarjosi katsojilleen elokuvan ”The Final Cut”(Usa 2004). Elokuva oli futuristinen fiktio elämän kokemusten kerrostumien käsittelemisestä. Elokuvan päähenkilö oli ”leikkaaja”, joka editoi edesmenneiden ihmisten muistijälkiä päähän istutetusta mikrosirusta. Leikkaajan tehtävänä oli purata ihmisen muistikortti kaikista tapahtumista ja kokemuksista, sekä koostaa niistä edustava otos hautajaisissa esitettäväksi. Jokseenkin se oli toiminnallisesti kekseliäs idea, mutta ehdottoman karmea ja arveluttava! Elokuvan elettömässä kerronnassa sisällöllisenä juonena olikin moraalinen pohdinta moisesta menettelyn oikeutuksesta. Ovatko kaikki yksilön kokemukset ja elämänkerrokset tarpeen vai turhaa taakkaa?

Taito- ja taideaineen opetuksessani lähihoitajille, olen koulutusohjelmavaiheessa teettänyt erääksi tehtäväksi muisteluun perustuvaa tehtävää ”Elämäni filminpätkä”. Paitsi kognitiivisena harjoituksena sosiaali- ja terveydenhuollon kenttä on kehitellyt muistelua hoitoon liittyvänä työtapana ja toimintana. ”Elämäni filminpätkässä” oppijan on poimittava elämästään 10 hänelle itselleen merkittävää tapahtumaa, kokemusta tai paikkaa ja koottava näistä visuaalinen, osin symbolinen esitys. Elämänkerrosten tarkastelun pohjalta, tekijän tulee myös ”muistella omaa tulevaisuuttaan” muutaman mahdollisen vision avulla. Tehtävä saa opiskelijoissa aikaan työprosessiin aikana kirjavia ajatuksia ja tuntemuksia. Lopputulos omasta elämänkerroksista, ryhmässä esittämisen jälkeen on aina hedelmällinen ja kasvattava sekä yksilöllisesti että yhteisöllisesti. Omien kokemusten kertaaminen ja muistelu on kuin ravinnepuikko kevään kasveille, mullanvaihdon yhteydessä: hiukan lisää ymmärtämystä itsestä ja tukikeppejä tulevaa varten.

Neulomisen opettamisessa aloittamisessa piilevät haastavimmat ongelmakohdat. Kun innokas aloittelija pitelee puikkoja tiukasti hikisissä sormissaan, on ohjaajan otettva ”ratkaisukeskeinen työskentely” haltuun. Vaikka neulomisen alku lapasen ensikerroksilla onkin kaikista vaikeimpia, on neulojalle pystyttävä luomaan luja usko onnistumiseen ja loistavaan, lämmittävään ja persoonalliseen valmiiseen neuletyöhön. Kun lapasen alkua on luotuna kerroksen verran, on työjärjestyksessä vuorossa silmukoiden jakaminen neljälle puikolle ja puikkojen yhdistäminen ”renkaaksi”, suljetuksi neuleeksi. Tässä vaiheessa löyhänäppisen puikot kilahtelevat lattiaan, kun taas tiukkaotteisen neulojan silmukat vinkuvat ja kitisevät kireyttään. ”Oikeen hyvä alku, hienoa. Nyt ei kun neulomaan!” ..kaikuvat kannustukset kuuroille korville. Siinä haparoivilla ensiaskelilla on opettavan haastavana tehtävänä kartoittaa muutamalla silmäyksellä, millainen on kunkin neulojan osaamisen kerrokset: tarvitseeko tuo opiskelija nyt ”reirua meinikiä”, huolimatta parista pudonneesta silmukasta? Kärsiikö tuon oppijan motivaatio tekemiseen työasennon korjauksesta? Voisiko eräänkin syherösilmukan pyytää purkamaan vai antaakko tarkastuskatseen lipua läpi sormien? Noissa tilanteissa tarvitaan käsityöopettajan kokemuksen kerroksia täydellä skaalalla: ei riitä, että tietää absoluuttisen oikean ja ”väärän”, mustan ja valkoisen. On tunnettava kaikki taidon ”oppimiseen liittyvät sävyt”, etenkin harmaan sävyasteet.

Jälkikerrostumia:Nyt on aika Nainen, herätellä kaikkia elämän kerroksia!: Otetaanpa Naistenpäivän kunniaksi oppia meistä sirommista ranskattarista ja välimerellisestä valosta: Helena Segaran tapaan, ”Il y a trop gens qui t`aime”. Videossa on katseltavaa viljalti lakeuden vehnävainoihinkin tottuneille esteetikoille ;)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Muistelu, elämänkaari, neulominen

Kierrätyksen kurimus ja kirkastus

Sunnuntai 1.3.2009 klo 22:29 - mtu

Harvalla ilmiöllä on itseisarvo, oikeus olemassaoloon tilanteesta toiseen, kaikissa olosuhteissa. Kierrätyksen jalo aatekaan ei sovi ihan joka paikkaan, vaikka tulevaisuuden ilmasto-olosuhteet puhuttavatkin maailmanlaajuisesti. Kierrätys-ideologian perusta lienee ihmisen syvässä tiedostuksessa materian ominaisuuksista ja niiden mahdollisuuksista toimia eri funktioissa. Tällaista usein ”hiljaista” tietoa kantavat yleensä eri aloilla työskentelevät ammattinsa asiantuntijat. Kestävän kehityksen mukaista on, että organisaatiot kuuntelevat pitkäaikaisia ammattilaisiaan.  

 

Kuuluu kunnallisen terveydenhuoltojärjestelmänkin vallanneen kierrätysinto. Ovat eräässä vanhustyön yksikössä uudistaneet organisaationsa toimintaa pistämällä työntekijät täydelliseen kiertoon kaupungin eri työpisteisiin. Niin pyyhkiytyvät ”kätevästi” ammattilaisten vuosien kokemus tietystä asiakasryhmästä, työstä kerätystä kokemuksen hiljaisesta tiedosta, toiminnan jatkuvuudesta ja persooniin sitoutumisesta. Tuo lienee kierrätyksen itseisarvoista ymmärtämistä.  Ei mikä tahansa pyöreä esine käy materiaaliksi lapasen neulomiselle, vain lankakerää muistuttavan muotonsa vuoksi. Mitähän olisivat tuumailleet suomalaiset urheilijat juuri päättyneissä talvikisoissa, Tsekin Liberecissä, jos kierrätyksen nimissä olisi hiihtäjät passitettu mäkihyppytorniin ja mäkikotkia ohjattu laduille suoritukseensa? Kierrätyksestäkin saa kurimuksen, kun se itseisarvona tulkitaan.  

 

Hauskuutta ja "älyn kirkastusta" saisi kierrätyksessä näkyä  enemmän. Paukkupakkasilla oli mainiota sulattaa ”sisäpakkanen” eli pakastin. Tuumasta tartuin toimeen: viinimarjat ja puolukkapussit ämpäriin ja parvekkeelle. Siinä tilanteessa olisi ollut mukava hieman kierrättää kaapin pohjalle jäänyttä kesän satoa. Olisiko joku toinen halunnut kaappini marjat ja vastaavasti itse olisin saanut kaverin loput metsäsienet? Ensi pakkasilla täytyneekin sopia ”pakastintreffit” jonkun toisen sulattajan kanssa.  

 

Terveyskeskusten sisutukset on niistetty nykyään kliinisiksi yltiöpäisen hygieenisyyden tähden. Jos ei sinne mennessä tunne itseään sairaaksi, niin ainakin käynnin jälkeen olo on tautinen. Wc-tiloissa ovat seinät täynnä kuvitettuja ohjeita, miten siellä toimitaan.  Käsienpesukin on vallan monimutkaiseksi määrätty. Olisipa rauhoittavaa, kun lavuaarin reunalla olisi desinfiointisäiliön sijasta tarjolla trasselitukko, johon kädet voisi saippuapesun jälkeen kuivata. Se olisi kierrätystä hauskimmillaan. Tai voitaisiko me murkkulasten vanhemmat harjoittaa kierrätyksen jaloa aatetta kasvatuksen piikkiin, laittamalla ”haastavat jälkikasvumme” kiertoon. Saisivat ”ryökäleet” tuta, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, tai ainakin saako oikeasti naapurissa heitellä vaatteet lattialle, jättää aamupala syömättä taikka viikkorahoja mielin määrin. Sitä voisi kutsua ”siperia-ja-naapuri-opettaa” kierrätysmenetelmäksi.

Jälkiajatuskierto:-Älyllä kierrätettyjä ajatuksia: Apulanta, ”Paha ihminen”. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kierrätys, elämänhallinta, neulominen

Kiäliskolioossis

Sunnuntai 15.2.2009 klo 12:38 - mtu

Sitä ku o suures sylttytehtahas tyäs, nii heleposti jymähtää lanttu jumihi ja rupiaa tarvittoon pöllyytystä sekä kroppa, että koppa. Täyspäisyyren vuaksi o tyrkättävä kiäli poskehe ja tiiraaltava menua uuresta vinkkelistä. Kiäliskolioossis o sitte se tauti, ku ansiotyätä o palio. Vaa seki o paree ku hapattaa siäelimiään kissinruuaksi.

Sylttytehtahas o Suuri remontti. Kaikki o kirjuutettuna tupakkiaskinkanteen, The Systeemi. Äijät nikkaroottoo ja ryskää pihanki perunipelloksi. Poraus taharittaa oppihokemia ja tupakkikialto pitää päällystöö virkiänä. Sitä mollaan sorvin ääres pohorittu, jotta nousooko tomu uluko- vaikko sisäpualen pääkoppaa??

Paitti pöly, opettajaa vainoo usia muuki vaara ja tauti. Naisihimisten kotua kantama o tua Köökkikumara. Sitä ku oikee montaa tointa toimittaa yhyrellä palakalla, alakaa varsi taittua latvastansa, ku käkkyrämänty vaaran kupehes. Hiirikuume on niinku urpaanimpi lämmönnousu mettäläästen myyräkuumeelle. Hiirikuumetta pukka, ku kaikkemmaailman räpsäykset ja räknäykset pitää tärkiää vääntää sähköösiksi planketeiksi. Soliraarisuutta se vissiin o, ku ne ”piänet miähet konehessa” tulee kans pitää tyässä ja touhussa. Pankkoovaivaane pistää talteheen pureskellut pännänpätkät ja pualiksipoltetut kynttilät "pahanpäivän varalle" värkkiä. Kalavokankiutta tapaa vanahoilla tyäntekijöillä. Ja nuaremmilla koltiaasilla taas Uhopöhöö. Pahimmoollansa se erinomaasuuren tauti muuttuu Airols-rokkohon, ku sairastunehen oirehet ryykää oleen suasion kalastelua oppijooren eres. Se parenoo aijjan kans ja vuasien viäries. Tiukkareuhkaanen ei kenkää tykkää olla, vaikka soon syntymälahaja ehtoosille emännille. Käämikuumekki tapaa kaikes kiirees kansankynttilöölle puhkiaan. Siihe ei auta ku väestä viarootus, vällyje välihi usiaksi päiväks.

Usiasti pakka olee, jotta opettaja soon opettajan paras kaveri. Ku o samallaaset hualet, pukkaa ”huanot” huakaaloon yhyres. Paras ystävyys o, ku saaristolaasvillasta tikuttu liina: sei turhaa krumeluuttia tartte, muutaman kiakuran kylykeensä ja jo o komiaa: siinon alakuperääset aromit tallessa ja se kestää monenmmoosta vääntöö: ei soo moksiskaan piänestä ravasta: siinon pitua ja luannetta, ku väkevässä karamellissa: se pysyy usian vuaren, paranoo ikää myäre ja o muaris aina. (mtu 15. 2. 09)

Jäläkituuma: -Hyvä ystävyys o ku ”kahaleet Isoontalon Antin kintuus: hillittöö hiuka konhottamista, muttei puutu komiaan kokonaisuutehen”.

..samaisilla ajatuksilla 51Koodia laulaa ”Kahleet”-kappaleessaan: ”kuka Sinä olet minulle kertomaan, mitä minä saisin tehdä…”

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ystävyys, ihmissuhteet, opettajuus, neulominen

Älyllistä langottelua

Sunnuntai 8.2.2009 klo 16:46 - mtu

”Pitkiä pellavia, hienoja hamppuja..” lueteltiin ennen laskiaisena suomalaisessa pirtissä taikoja hyvän sadon toivossa. Pitkät pellavat takasivat mainiot kuidut ja vahvat langat. Viljaisa pellavasato tiesi lankaisaa l. työteliästä vuotta taloon. ”Lanka-lykky” merkitsi kirjaimellisesti materiaalivarantoa. Sittemmin on lanka taipunut ihmisten mielessä ja kielessä moneen: tekniikkaan, muotoon, termiin ja symboliikkaan.

Katri-Helenaa laulattivat 60-luvulla puhelinlangat. Silloin lankaviritykset tolppien varassa teiden ja katujen varsilla ilmensivät modernin maailman ensiaskelia Suomessa. Lankapuhelimet alkoivat yleistyä yksityiskodeissa 70-luvun alussa. Niin tärkeä tuo lankavekotin oli, että koulussakin opeteltiin kansalaistaidon tunneilla kohteliaita fraaseja lankaluuriin vastauksiksi. Faxin näkymätön viestintä 80-luvulla ihmetytti. Tietokoneellisen vallankumouksen jäljiltä 2000-lukuinen langaton viestiminen ja tiedonsiirto ovat ihan peace of cake. Kummallista kyllä: monenmoisten kodinkoneiden rynnistys koteihin ja pitkällekehittynyt langaton tekniikka on aiheuttanut virtajohtomeren tyrskimään olohuoneisiimme. Kun tekniikka tyrkyttää jotakin erinomaista ominaisuutta, tarvitaan lisää teknisiä laitteita niitä hyödyntämään. Suomi lepää langoilla.

Lanka muotona on käytännöllinen. Kynttilän sisään valetaan sydänlanka. Ilotulitusten ja rakettien räjähtämisen mahdollistavat sytytyslangat. Naisihanteena paparazzien hätyyttämänä koikkelehtivat langanlaihat mallit. Yritysjohtajilta vaaditaan monia taitoja talouspolitiikan ymmärtämyksestä sosiaalisiin vuorovaikutustaitoihin ja tuotannon kaikki ”langat on oltava hänen käsissään”. Kirjailijan, teatteriohjaajan ja opettajan on suunniteltava työnsä siten, että vastaanottajille selviää asian ydin, ”punainen lanka”.

Tekniikkana langalla on oma itseisarvoinen asemansa eri materiaalien jalostamisessa. Lankatekniikat tekstiilitiedon osana ovat oleellisia suomalaisessa kansanperinteessä. Neulominen ja virkkaaminen tekstiilimateriaalin hyödyntämisenä ovat vertaansa vailla joustavan ja saumattoman vaatteen valmistuksessa. Ihmisvartaloon muovautuvan ominaisuutensa ansiosta lankatekniikalla valmistetut tuotteet ovat käyttömukavuudessaan ylivertaisia. Kädentyön harjoittamisen muotona langan työstäminen on niitä harvinaisia lajeja, joissa käytetään molempia käsiä symmetrisesti. Lankatekniikat ovat korvaamatonta aivopuoliskojen yhteistoiminnan treenausta. Lanka laajentaa ihmisen toimintakykyä.

Käsityökasvatuksessa lankatekniikoiden haastavuus esittäytyi jälleen, kun artesaanien opetus alkoi vaatetusosastolla. Työvälineet, -materiaalit ja -otteet ovat erilaisia verrattuna valtaapitävään vaatteen valmistukseen, ompeluun verrattuna. Lankatekniikoiden työstäminen edellyttää vahvaa avaruudellista havaitsemista, hienomotoriikkaa ja koordinaatiokykyä silmien ja käsien yhteistyöhön. Ensikertaa puikkoja käsissään pitelevä miesopiskelija opettaa ”opettajalleen” rakenteiden havainollistamisen tärkeyden ja oikeiden työotteiden merkityksellisyyden. Silmukkarivistön syntyminen langalla puikolle on monen esimerkin, kannustuksen ja ”vieriopetuksen” väärtti. Pipoon on vielä kerroksia tehtävänä ja niskasärkyä tiedossa, mutta oppimisprosentti on 100 ja saldo heti nähtävissä oppijan ja opettajan kasvoilta (kumpi lienee kumpi?).

Opiskelijoiden tuunaamissa ystävännauhoissa sompailevat paitsi eriväriset villalangat, myös ajatus hyvän tekemisestä käsin ja kaverin muistaminen Ystävänpäivänä. Nauhaksi, yhteen solmeilluissa langoissa kasvaa sosiaalinen merkitys, symboli yhteisyyden tarpeesta. Lankojen värien sommittelu kutkuttaa esteettisyyden kaipuuta, punominen houkuttelee rytmitajua sormista ja työn näkyvä valmistuminen tukee järjestelmällisyyttä lankojen hallinnassa. Toiminta on silminnähden addiktoivaa: sen ovat todistaneet viime viikolla jo viisi ryhmää eri-ikäisiä lähihoitajaopiskelijoita. Sytyslanka tekemiseen palaa jo!

Lanka: niin pieni ja vaatimattoman yksinkertainen, mutta mahdollistaa monimutkaisen systeemisen järjestelmän, joka siirtää puita ja pukee pienimmät. Lanka on loppumaton tai katkaistavissa. Lanka on konkreettinen ja symbolinen. Lanka kädessä ennustaa tulevaisuutta tai ruokkii toimintaa. Langassa on muoto, tekniikka ja viesti. Langasta on lähelle, mutta se voi kantaa kauas. Lanka on älyllisen elämisen edellytys ja tuotos.(mtu 8. 2.09)  

 

Jälkipäättely:-Lempeän älyllistä on myös Ville Leinosen käsityömäinen musiikki: ”Pieni ja lämpöinen”. Aivan kuin langasta laulaisi! 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lanka, lankatekniikat, neulominen, käsityökasvatus

Mistä neulominen alkaa?

Lauantai 31.1.2009 klo 20:35 - mtu

Ensin ovat kädet, silmät ja ajatus. Havainto sytyttää mielikuvan, silmä etsii hahmoa ja käsi koskettaa pintaa. Sormet tapailevat liikettä ja sruktuuri alkaa syntyä. Näkymätön mieli etsii näkyvää ilmiasua.

Herätys on liian aikaisin lauantaiksi. Lapsen futisturnaus vaatii varhaista ylösnousua lämpimästä pedistä. Reissukassin tarkistus, onnenrutistus ja kyyti odottaa pihassa. Jess!!

 Nyt on aikaa, tilaa ja rauhaa. Vedän villasukat jalkaani ja aamupalaa nauttimaan pitkän kaavan mukaan. On hiljaista. Kello tikkaa ja kehräämötuoreet hahtuvakiepit tuoksuvat: kesälle, läheiselle, hauraalle. Muovi vai bambupuikot? Bambu on kevyttä ja esteetisesti miellyttävää, kun taas muovisissa puikoissa on sutjakkaampi kärkimuotoilu ja pienempi kitka. Jälkimmäiset sopivat hennolle neulontamateriaalille, villaiselle hahtuvalangalle, uudelle idealle.

 Saako olla toinen kupillinen kahvia? Ei,..nyt on aika juoda valkoista teetä hunajalusikallisen kera. Tuoksuvasta, kuumasta teevedestä kohoaa höyrykiehkura. Luon muutaman silmukkan paksuille puikoille. Sopivan työskentelyotteen tarkistus: ei liikaa venytystä, eikä langan kiristystä. Varmista, että lanka juoksee esteettä kiepiltä. Kermanvalkeasta langasta kehkeytyy kuohkeaa pintaa, kuin vaahtoa rantaviivalle tai capuchinon kuorrutukseksi. Kiviä astiassa, ikkunalaudalla ovat muistoja matkalta. Ne tuntuvat käteensopivilta, vesien muovaamilta ”luonnon munilta”. Kahta samanlaista ei ole. Alun ja lopun mahdollisuus samassa paketissa.

Ruskea kerä on kuin ruokosokeria. Sen kiepin sisin on kuin suklaakastiketta tai paahdettua ruisleipää. Sormenpäissä voi tuntea sulavan voinokareen: oikeasti tuntu on lampaanvillan luonnollista rasvaa. Tämän langan rouheus on säilytettävä ja nostettava esiin. Vai onko tuntu sammaleen samettisuutta? Oikean ja nurjan silmukan oikeudet toteutuvat. Nyt tarvitaan taitoa ilmaista olennainen raaka-aineesta ja riisua struktuuri palvelemaan elävää väriä. Yksinkertaiselta näyttävä on aina vaikeinta.

Päiväkävely pakkasessa kaupungin kahvilaan ja ennenaikainen Runebergintorttu: reippautta ja rutiinia. Kotona kuorin juureksia sosekeittoon. Peruna kädessä mietin, olisiko tässä ruskean hahtuvalangan olemus? Perusraaka-ainetta läheltä tuotettuna, tuttua ja turvallista, mutta muuntuu taitavissa käsissä moneksi. Sulatejuustonokare viimeistelee maukkaan keiton ja rapsakka paahtoleipä murustaa tarjottimelle. Kynttilänliekki lepattaa tuiketta sinertävään talvi-iltapäivään. Karhea lyijykynä piirtää pellavakantiseen muistikirjaan sanoja, jotka pyrkivät tavoittamaan tunnelmaa, fiilistä: loft, lunni, juntu, ruuhi, vuono, uuttu. Piileekö noissa sanoissa idean makuja?

Neuletyön suunnittelu on palapelin rakentamista. Osa sieltä, tunnelma täältä, materiaalin ominaisuudet ja ideaaliset työvälineet yhdessä ovat työn mahdollistavia rakennusaineita. Neuletyön suunnittelu on mielikuvien pyytämistä infotulvasta, tuoksumyrskyistä ja makujen maailmasta. Erilaisten aistimusten valitsemisessa on luotettava intuitioon, mutta nöyrryttävä kokemukselle. Syntyvä työn olemuksen on asetuttava sopivaan suhteeseen funktion kanssa. Mikä tarve syrjäyttää toiset? Onko käytännöllisyys esteettisyyden uhka? Tinkiäkkö tekniikasta markknoitavuuden tähden? Kumotakko määrä laadulla? Kaikkea ei voi saada. On tehtävä valintoja. Hetken hiljaisuus muistuttaa sen häilyvyydestä.

Kaikki se, joka ”keittoon” lisätään, tuo oman mausteensa kokonaisuuteen. Jokainen pala, joka peliin löydetään, täydentää kuvaa selvemmäksi. Yhtälailla kuin perunan on säilytettävä muotonsa ja makunsa, on villan neulottuna tunnuttava, näytettävä ja tuoksuttava siltä omalta itseltään. Sitä kohtaa, pistettä taikka vaihetta, kun neulominen alkaa on yhtä vaikea osoittaa, kuin elämän alkua.  

 

Jälkiä ideoista: -Uuden alun intohimoa esittää: 51 Koodia, ”Mustat sydämet”-piisillään. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Käsityö, neulominen, neulesuunnittelu

Liike ja vastaliike

Sunnuntai 11.1.2009 klo 23:16 - mtu 11. 1. 2009

Pimeyden selkä on taittunut ja päivänkierto on kääntynyt valoa kohden. Loppuvuoden 08 juhlat ovat siirtyneet muistoiksi ja tuleva on arkea. Yltäkylläinen nautiskelu on antanut tilaa sopalle, tiskivuoroille ja aikatauluille. Olemisen sietämätön keveys on raskauttavan lain alainen: liikettä seuraa aina vastaliike.

Ihminen on herkkästi unohtavainen laji. Hartaasti jotakin haluttuaan ja asian saavutettuaan, ilo on heppoinen ja lyhyt. Pian alkaa taas uuden, suuremman taikka toisenlaisen haluaminen: tavaraa, palkkaa, asuntoa, matkaa tai muuta olosuhdetta. Säkin pohjaa ei ole näkyvissä ellei ihminen itse kursi pussisuuta umpeen ja ala olla tyytyväinen oloihinsa. ”Elämän järjestäjä” on kyllä viisaudessaan suunnitellut useat asiat toistensa vastakohdiksi, täydentäjiksi tai puoliskoiksi: ilman yhtä ei ole toista. Pitkän pimeän vuodenajan jälkeen on luvassa valoisampi, joutilaisuuden jälkeen energinen toiminta suorastaan pakottautuu pintaan ja pysähtyneisyyden murtaa muutos. Jos pitsineuletta neuloessasi kavennat kaksi silmukkaa yhtaikaa, täytyy tilalle kiepauttaa kaksi langankiertoa, jotta silmukoiden määrä pysyy samana. Useiden asioiden ominaisuuksien määrä ja volyymi on yhdessä elämänkaaressa vakio. Alku voi olla hankalaa, vaan lopussa kiitos seisoo. Paistaa se päivä risukasaankin. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin…Siis kansanviisaudetkin jo tiesivät kertoa, että liikettä seuraa vastaliike.

Maailmalta kuuluu uutisia talouden heikkenemisestä. Suomessa lomautukset ovat surullisen yleisiä teollisuustyöpaikoissa. Valtion päämiehet vakuuttavat tilanteen hoidosta mahdollisen laman lähestyessä. Keinoksi on tarjottuu mm. yksityisten kansalaisten kulutuksen lisäämistä. Miten tässä kohdin epäilyttää, että luonnonlakeja, liikettä ja vastaliikettä ei ole huomioitu oikein? Maailmalaajuinen talousnäkymien heikennykset annetaan pikkuihmisen harteille, Höh!? Luonnollinen palkansaajan vastaliike on nimenomaan päinvastainen.

Oppilaitokset ovat muuttumassa tuotantolaitoksiksi, sellutehtaiden oheen. Se tahtoo sanoa, että kovassa kurssissa ”Oppitehtaissa” ovat läpäisynopeuksien tehostaminen, valinnaisaineiden vähentäminen ja ryhmäkokojen kasvattaminen. Samaan aikaan julkaistaan tutkimuksia ja artikkeleita, joiden mukaan kasvava väestö on yhä vaikeammin ”hukassa” itsensä ja yhteisönsä kanssa… ja masentuu. Sekavaa ymmärtämistä liikkeen ja vastaliikkeen olemuksesta. Neulomiskielellä tuo olisi, että aloittaisi villapaidan hihoja neulomaan miehustan helmasta puretun langan turvin. Loppumaton työ. Liike liikkeen perään. ..synnyttää mustan aukon, johon hukkuu.  

Mieluinen, ihastuttava ja toivoa antava vastaliike kasvatustyöhön, nykytrendeille on ”Maailman ihanin tyttö”- projekti, josta kaunis, satumainen kirja ilmestyi juuri joulun-08 alla. Suomalainen valokuvaaja-sosiaalityöntekijä Miina Savolaisen monivuotinen luova ja haastava valokuvaus-kasvaustyö lastenkotityttöjen kanssa on koottuna viimeisteltyyn pakettiin. Voimauttava valokuvaus on se tekniikka ja näkökulma, jolla Savolainen saa lempeän realistisin silmin esiin liikettä noista kasvavista ihmisistä, joilla on elämän alussa ollut huonoa onnea, negatiivista vastaliikettä matkassa.

Jälkiliike: -Kokoperheen taidekirja voimaannuttavasta valokuvasta ja kasvavasta nuorisostamme: Savolainen Miina. 2008. Maailman ihanin tyttö. Blink Entertainment oy, Hki. www.voimauttavavalokuva.net

-”Kaikki tahtoo”, Samuli Edelman laulaa elämisen sietämättömästä liikkeestä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elmänhallinta, neulominen

Lähikuvia ja Suurempia kuvioita

Lauantai 13.12.2008 klo 17:32 - mtu

Elämässä ja valokuvauksessa ovat kiehtovimpia asioita perspektiivi ja sisäinen paradoksi: lähikuva suhteessa ympäristöönsä. Kun kameralla pyydystät kohdistusruutuun aihetta, etsit sille rajaukseksi jotakin suhdetta ympäristöönsä. Pelkkä ”kohde” on usein vain irrallinen pala/otos/välähdys näkyvästä. Kun elämässäsi pohdit ja ”vaivaat tilanteiden taikinaa”, suhteutat niitä aiempiin tapahtumiin: zoomaat perspektiiviä ongelmallesi.

Syyskauden neulomisen kurssi työväenopistossa on ohi. Kurssille kokoontui syksyn aikana joukko erilaisia naisia, jotka mielivät neuloa. Jokaisella naisella oli omat tavoitteensa ja taidolliset lähtökohtansa. Monen monituista silmukkaa, puikollista ja kerrosta tulivat neulotuiksi syksyn aikana. Monen monta kertausta silmukan luomisesta, nurjasta silmukasta, sukan kantapäästä ja peukalosilmukoiden poimimisesta: kaikki tulivat tarpeeseen ja tavoitteeseen. Monta ohjetta tuli jaetuksi, useat hetket vietetyiksi naisten ja kokemukset vaihdetuiksi ihmisten kesken.

Lähikuvassa kässäope neuvoo kädestä pitäen tikkuamista. Pespektiivillä suodatettuna, ”suuremmassa kuviossa” kaikki ryhmässä, kokeneet ja kokemattomat neulojat, olivat paikallaan leppoisaa tekemisen henkeä luoden. Kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa.  Kaikki nuo peruspukimiksi tunnistettavat lapaset, sukat ja huivit merkitsevät neulojille selkeän, näkyvän lähtökohdan ja tavoitteen. Nuo vaatekappaleet muodostavat myös selkeän välinearvon suurempiin kuvioihin arjessaan ja elämässään. Tuo Suurempi kuvio voi olla neulominen vapaa-ajan rentoutumiskeinona, kädentaitojen verryttelymuoto, perheen puettaminen, ystävän muistaminen tai naiselle luontaisen esteettisyyden kaipuun tyydyttämistä. Olipa motiivi neulomiseen mikä tahansa, se auttaa meitä luomaan ja käsittämään omaa ympäristöämme. Neulominen on kestävää kehitystä.

Neulomisella on nyt ”vetävä lähikuva”. Neulomisen eräs viehätys lienee välineiden yksinkertaisuus ja materiaalin kohtuullisen helppo saatavuus. Pienellä nyssykällä ja kahdella tikulla pääsee alkuun. Konkreettinen neulos tekemisestä on heti näkyvissä ja imu tekemiseen on syntynyt. Neulomisen tuotos on käytettävissä arjessa, tarpeessa ja koristeena. Tekijänsä näköinen ”nimimerkki” ja jalanjälki ympäristöön on syntynyt. Neule ON LÄHIKUVA tekijästään.   

 

Jälkikuvia: -”Rajaton” luo kosketusta ihmisen lähikuvaan herkästi: ”Ikävöi ihminen”. Kappale löytyy yhtyeen ”Maa”-cd:ltä 2007. (Plastinka records)

-Silmukka Silmukalta neulomiskurssin "lähikuvia" ja tekijöitä tulee olemaan esillä Vaasa-opiston kevätnäyttelyssä -09.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: neulominen, käsityön merkitys, käsityökasvatus

Id: 2o, 2n

Keskiviikko 12.11.2008 klo 21:22 - mtu

Viimeviikonloppuna etuhampaastani lohkesi merkillisellä tavalla pala. Hampaitteni ylärivistöön jäi teräväreunainen torso. Kätevän hammaslääkärin käsittelyssä merirosvo-hymy vaihtui taas omaani. Taas syntyi uusia merkintöjä ”jälkeeni jääviin henkilöllisyystodistuksiin”, hampaisiini. ”Ihan kuulostaa neuleohjeelta”, tuumin kun hoitaja luetteli ääneen hammaskalustoni tuntomerkkejä:” A1, 2pinnalla o, A2, 1pinnalla 1,…”. Juu-u, käsityöihmisiä ovat niin hammaslääkärit, neulojat kuin tietokoneohjelmien koodaajatkin: heidän työkielensä ovat kuin salaista ”tikkukieltä”, jota ymmärtävät vain asiaan vihkiytyneet.

Olisipa  hauskaa, jos oman id-tunnuksensa tai –korttinsa saisi tuunata itse! Olisi passintarkastajillakin työssään vaihtelua. Passikuvan oheen olisi neulottu omakätinen mallitilkku kunkin persoonan mukaan. ”Yours passport, please” , ”Thank you, 2o, 2n”…tai ”Have a pleasant journey, ”Miss -3o, lk, 2o.yhteen.” Jos identiteettitunnuksessa ja ihmisen habituksessa olisi epäilyttävää, tulisi tullin sivuhuoneessa antaa ”käsialanäyte” puikolla ja langalla, jotta henkilöllisyys vahvistettaisi. Siis neulottu identiteetti.

Käsityöllinen identiteetti ja käsityön eri merkitykset identiteeteille puhuttivat neulekurssilla, tikkuamisen lomassa. Hoitoalalla työskentelevällä neulojalla oli käytännön kokemusta käsityön ymmärtämisen törmäyksistä sukupolvien välillä. Kun nuoret lähihoitajaopiskelijat hoitokodissa innokkaina yrittävät vanhuksia ”askartelemaan” kuntouttavassa tarkoituksessa, ei vastaanotto ole kovin lämmintä. Pelkkä ”askartelu tai kädentaitojen harjoittaminen” on vanhusten korvissa tarpeetonta puuhastelua, materiaalien tuhlaamista. Heidän nuoruudessaan käsillä tehty oli TYÖTÄ ja  identitetti rakennettiin ”raskaan työn raataja”-eetoksella. Siksi ”vessapaperihylsyistä tonttujen väkerrys” ei tuota nuorten toivomaa virikkellistä toimintaa.

Puikonpisto sydämeeni. Nuoria ammattiin opiskelevia on haasteellista saattaa käsityöllisten kokemusten äärelle, koska uusien sukupolvien kotikokemukset käsillä-itsetekemisestä hupenevat. Itse tekeminen on kuitenkin se ainoa tie kehollisiin muistikirjamerkintöihin, vaikkapa ”neulottuun id-korttiin.” Käsityöntekijöinä olemme ”viestinviejiä” vanhemmiltamme nuorille, jotta uusi sukupolvi saisi omakohtaisia kokemuksia sovellettavaksi työnsä välineeksi. …sillä mehän olemme pian niitä, joille virikkeitä tarjoillaan. "Mitäs virikettä muarille tänään sais olla?" (mtu 12. 11. 08)

Jälkiäiset:

-Muistoja vanhoista "hyvistä ajoista" tarjoaa Ylen Elävä arkisto. Nykynuorille vinkkejä muorien ja paappojen nuaruuresta mm. pätkässä "Torielämää Vaasassa 1930-luvun alussa".

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Neulominen, käsityökasvatus, identiteetti

Sielunhuuhtelua ja pirttiviljelyä

Lauantai 18.10.2008 - mtu

On käsillä vuoden pimein ja ehkä surkein aika: aika syysruskan ja jouluvalojen välissä. Sadetta on syytänyt ympäri Suomenmaan ja kylmyys hiipii pitkin kinttuja. Nyt, jos koskaan kysytään turnauskestävyyttä, suomalaiset naiset. Kiinnitä kaaret villasella, vaihda kahvi kaakaoon ja laske työkierroksia: on aika sielunhuuhtelun ja pirttiviljelyn!

Tämä on se aika vuodesta, kun velvollisuutemme on ajatella ITSEÄMME. Niin, yhden kuukauden: ensin minä ja sitten vasta lapset, oppilaat, tai (avio)mies .(Jos tuntuu vaikealta, sano tuo itsellesi peilin edessä, suutele itseäsi…ihan niin kuin teinivuosinakin, ennen ”valkeanratsun-ritarin” pyyntireissua, muistatko!?). Nyt, jos istutat ”sipulit” huolella, niin kevään korvalla saat nauttia ”Täydellisen naisen”-kukan puhkeamisesta kukintoonsa. Sillä kaikki tarvitsevat määräikaishuoltonsa: ompelukone, polkupyörä ja eteisen lamppu, mikset sitten sinä.

Sielunhuuhtelu on nykynaisen oikeus. (..suolihuuhtelusta kirjoitellaan kyllä…) Vuodenkierron aikana sielu saa kyytiä, milloin lapsen koulun vanhempainillassa tai urheiluseuran rahankeruutalkoissa ja ryvettymistä työmaan tehokkuus-taistoissa. Monessa arjen asiassa naisen sielu ja lempeä mieli on jopa suljettava pois pelistä, pahemmilta palovaurioilta välttyäkseen. Ensiapua koviin koettelemuksiin antavat tietysti ajoittaiset ”ompeluseurat”, tyttöjenillat ja muut naisten kehittämät ”hysteriamessut”. Tässä vaiheessa vuotta on kuitenkin ”koppa tyhjä”.  Parasta laatua sielunhuuhtelua on sulkeutua omaan kotoonsa pirttiviljelyä harjoittamaan (..ei siis välttämättä sitä Irwinin Ryysyrantamaista vaan muutakin…)

Pirttiviljely on siis sielunhuuhtelun yksi vaihtoehto: edullinen, ”tee-se-itse”-paketti, maksullisten, ulkoistettujen day-spa-pykäysten rinnalle. Pirttiviljelyn voi kernaasti aloittaa lanka- tai kangaskaupan kautta. Valitse sieltä kaikista miellyttävimmät (ja usein hinnakkaimmat) materiaalit ja herkullisimmat värit ekokassiisi ja kipsuta kotiisi herkkukaupan kautta. Kaakao ja vaahtokarkit käyvät hyvin evääksi, jäätelöstä valitse makeimmat lajit. Osta teetä ja korppuja vain, jos pysyt lujana. Istuudu mukavasti nojatuoliin ja ota puikot esiin. Muista varata korvakuulokkeet ”musiikin (tai muka)”-kuuntelemista varten, siltä varalta, että lapsi sattuu pyytämään ruokaa. Älä kuuntele ulkopuolisia. Vain sinä ja lankasi olette nyt tärkeimmät. Voisitko aloittaa jo joululahjan tekemisen..ja kerrankin ITSELLESI!?. Miten olisi pitsihuivi villasilkistä? …taikka pehmoiset rannekkeet mohairista?..tai…. Äläkä pelkää tuumiskelemista, useiden mallien kokeilemista ja vaikka parin työn aloittamista yhtaikaa. Unohda kaikki turhantärkeät säännöt, mitä askeettinen kässäopesi on sinulle sanonut. Neulo vaan ja nauti. Kyllä työ valmistuu, jos on valmistuakseen!

Pirttiviljely perustuu ”hyvän mielen” viljelyyn. Paljon on ympärillämme kovia elämänkohtaloita, ihan läheisillä, jos ei juuri itsellä. Lämmin ajatus, kosketus tai hymy eivät maksa paljoa, mutta ravitsevat sielun: oman ja vastaanottajan. Hyvän mielen viljely on haastavaa, koska se vaatii pysähtymistä, katsomista ja läheisen näkemistä. …mutta ennen kuin pystyy näkemään toisen, on pysähdyttävä näkemään itsensä, hyväksyvästi ja ilman ulkopuolisia mittareita.(mtu 17. 10. 08)

Jälkisanat:

-Apupupu on Spr:n projekti käteville käsille. Neulottu Apupupu lähetetään lapsille kriisien keskelle, myös eri maihin.

-Martat ovat Suomen virallisia ”sielunhuuhtelijoita ja pirttiviljelijöitä”.

-Tällä vkolla, 14. 10. Tv2:lla, Ajankohtaisessa Kakkosessa esiteltiin Neulegraffitien tekijä, Elina Arpiainen. Mielenkiintoinen tapa ”pienelle ihmiselle” tehdä hyvää mieltä! Myös Aamulehden verkkosivut ovat asian huomioineet.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: neulominen, rentoutuminen

Once in the lifetime

Lauantai 11.10.2008 klo 19:41 - mtu

Nuan vaan komiasti laskehti sinivalakooset siivet kotomaan kartalle. Hyvin joutu akka ja tavarat samalla kuljetuksella, mutta tuumaalut jäi viä leijumahan ilimaan Lontoon ja Vaasan väliin. ”Den här ”dagen efter”, aina reissun jäläkeen on vallan tärkiä lugnisti perata muistoje heleminauhaa. Tää päivä o ”once in the lifetime”.

Matkan jäläkee monet asiat ja toilaalut o viä tuarehe muistis, jotta paree pistää ylähä muistikirijaa, notta muistaa reissulla kertynehet viisauret…(jotta seuraavan kerran kans pitää muistella, jääkö kotia kokonansa.) Kaharen kulttuurin ja ainaski nelijän kiälen turpulenssissa menöö heleposti vellit ja puurot sekaasi taikka yllättää tuumaalu-ummetus. Muistikirijas o hyvä olemas lista asioosta, jokka erityysesti tarvittoo miättimistä ja o suunniteltuna ulukomaassa (tai krannis) vääri. Sellaane TVTV (=Tämon vaikia taikka väärin) -luettelo tuli räknättyä tästäki Lontoon reissusta.
  1. Väärällaine liikenne?! Enklannis on kummasti ajateltuna tua liikenteen järijestys: ne ajaa ja jalootteloo vasemmalla pualella. Kauhiiaa niskasärkyä se tuattaa alavariinsa kattella molempii suuntii…ja sittekki tuloo kiirus tiätä ylitettäessä. Kampaus pakkaa kärsiä vallan. Suajatiän valopylyväässä o kyllä samavväriset ukot, ku Suames viisaamassa, mutten ymmärrä niiren tointa suurkaupungissa…(..vai olisko se jonkummoone maalasten palijastuskones: noli vallan meikälääsiä, jokka orotti vihiriän ukon-merkkiä karun ylitykseen.) Maan alittekki niillon juntuja kulukuvälineelle: metrolle. Kauhiasti ne joutuvat siä kulukemisestansa köyhtymähän: tiätysti aina matkan aluus pitää maksaa, mutta siä Lontoos ne joutuu räknäämään viä matkan päätteeksiki, muutoon ne jättää vallaan maanalle kulukemaan, niin ku menninkääsen.
  2. Vaikiat ovet. Ulukomaalle ku mennähä, pitää varata kortteeri ”kototavarataloosta”, hotellista. Soon niinku taloo, josson monta fooninkia ja huanetta peräjäläkee. Isäntä ei oo koskaa kotona, kuva tai puumerkki vaa tauluks ripustettu. Palakoolliset ne sitte hyysää vuakraviarahia: teköö ruuan, pesöö tyykit ja siivuaa porstuan. Nois hotelleis o usiasti uluko-oven sijalla karuselli: niinku nelijä ovia kantti kanttia vaste ja pyörivät akselinsa ympäri, ku joku läpi menöö. Soon niinku ihimisten annostelija. Jokaaseen lokerohon mahtuu kasa ihimisiä, jokka joutuu kipsuttamahan myllys nopiamman mukahan. Soon vissiin sitä remokratian konhotuksia: jokaaselle samalla kauhalla. ..muttei oo oikeurenmukaasta leviäperääsille akoolle taikka huivipäisille äijille…taikka sitte siinä ovella pitääs olla ulosheittäjänä joku, joka pistääs samankokoset kulukemaan samaan aikahan. Ja jonsei pyärivästä ovesta hikeenny, nii sisäänpäi avautuvista ovista akkainkäymälöissä viimmeestään. On se kumma, ettei nuan suures kaupunkis oo löytyny toisenpualen saranoota!
  3. Trysköiren valamistus akoolle. Soli semmoonen komia kartanoo, jossa pirettihi pirot ja tryskööt akoolle. Siälloli monemmoosta käsivärkkäämises tarvittavaa… ja akkoja kaikenkokoosia ja –näköösiä. Oikeen kotoosta. Noon enklantilaiset vallan jyvällä akkain miäliteoista: oli järijestetty keriä, vyyyhtejä ja verkoja jos-jonkummoisia kasoihin ja keoiksi. Tröijyjä tarjottihin joka väriä ja tikuuttimia suaria ja vääriä. Huiliiaijaksi oli alakertahan tuatu kaffetta ja sokuria ja muutaki murua rinnan alle. Akkoja laumoittain käppäälivät kilipaa ja kehuuvat toistensa kättentöitä. Ja toiset akat viakkaasti kettuina urkkivat toistensa niksejä ja nipukoota naamat maireina. Kaffi oli kuumaa ja nisu eilen leivottua, muuten makoosta. Myytihin tilipehööriä (ja akkoja) halavalla ja kallihilla. Soli vääri, jotteivat olleet ajaneet johonki karsinahan ”soviitusmiähiä ja –kakaroota” , nii molisimma ämmät het kokeelleet suunnittelemiamma kruuppoita taikka färejä: äijillensä ja mukuloillehan akat useimmiten värkkävät. Kaupankäynti pykääs ”sovitusmiähillä” eikä akoolla tulis koti-ikäväkää nii nopiaa, viihtyysivät trysköillä monta päivää.
  4. Vaikia matkavalamistelu. Son ku tarpeeksi kauaksi ulukomaille menöö, nii pitää lentää. Niihä ne muuttolinnukki pruukaa. (Tais olla yks myähästyny syysmuutosta, ku sitä usiasti kuuluutettiihin lentoterminaalis : ”Matkustaja Rastas, matkustaja Rastas, lähtöönne aikaa 2 minuuttia, saapukaa portille…”). Terminaalihan son nimetty kokontumispaikaks lentokoneseen mentäessä. Siinä siton monenlaista tarkistusta ja mittausta. Saisivat mitata akkamatkustajien verenpainehen kans, ku matkatavaroolle asettavat rajootuksia: melekoosta terveyrellä leikintekua! Lontohon päässä, ku tulonpäälle piti terminaalihin taas kokontua, olisiva voinehet ilimootella tarkemmin niiren ulukomaantavoosta. Meille akoolle ei ollu ilimootettu, jotta siälä pitää riisua enempiki. Tottaha se ny o selevää, jotta äijie järijestämäs menos aina, mutta että iha julukisesti! Olis vaa pitäny enempi muistella äireen antamia neuvoja, miten pitää aina olla puhtahat alusveraat ja korvat pestynä, ku viaraalle menöö. ”Koskaa ei tiärä, kuka tuloo käymähä!” …ulukomaalla pruukaavat sanua jotta ”once in the lifetime!”..no, ku en nuata muistanu nii köppääsestihä siinä kävi. Kyllä mua hävetti ne ”uuretperunat”, jokka löyty, ku kenkät piti riisua ”palijastuskonetta varte”! ..Ja sen kerran ku ulukomaille lähären, ja komia enklantilaane tullimiäs univormuus kattoo hymyys mun silimihin, nii silimät juaksoo sukis!
 Jäläkiväsyneet:-  

-  Englannissa, mm. Lontoossa järjestettävät ”The Knitting and Stitching Show 2008” oli huima kokemus suomalaiselle käsityöntekijälle. Tapahtuman järjestävä organisaatio on ”Twistedthread”( http://www.twistedthread.com/default.aspx ) . Tarjolla oli käsittämätön kirjo neulomiseen ja kirjontaa liittyvää materiaalia, töitä ja taitoa.

-          Yksi työvälineisiin keskittynyt yritys, josta saatavana esim. uskomattoman kauniita puisia virkkuukoukkuja oli messuilla ”Brittanyneedles” (http://www.brittanyneedles.com/ )

-          Reissunjälkeisiin, väsymyksen sekaisiin tunnelmiin fiilistä antaa ”Anastacia”:n piisi ”One day in your life” energisellä draivillaan. (Anastacia. ”Freak of nature”.2001. Sony music. http://www.youtube.com/watch?v=3IU_vks3wL0&feature=user  

-Muille Lontooseen matkustaville tietoja Heathrowin lentoasemasta (http://www.heathrowairport.com/ )

 

1 kommentti . Avainsanat: neulominen, käsityöelämä

Ihmisenkokoinen mallitilkku

Torstai 2.10.2008 - mtu

”Hyvän kellon sanotaan kuuluvan kauas, mutta pahan kellon kauemmas.” Näin kävi monessa suomalaisessa koulussa traagisen tiistain (23.9.08) jälkeen, kun tapahtuma porautui tajuntaan vähitellen. Ihmisen on vaikea ymmärtää elämän hallitsemattomia syitä ja seurauksia. Ensireaktiot ovat näennäisen toiminnan ylläpitämistä ja kaaoksen tyrehdyttämistä, sekä kaikkea niiltä väliltä. Turhautumisen tunnetta on hankala välttää, kun tiedotusvälineet sinkoavat syytöksiä milloin valtiovallalle, milloin bittivirralle, vanhemmille tai koulujen henkilökunnalle.

 

Kun arjen absurdia käy yli ymmärryksen, häämöttää apua pienelle ihmiselle suhteellisuudentajun tarkistuksella, pienellä ”mallitilkulla” maailmasta. Suuret teot kasvavat pienistä virroista. Ihmisen omankokoisesta maailmasta on aloitettava: sellaisesta, jossa on riittävästi edellytyksiä toimia, kohtuullisia tavoitteita sekä rutkasti oman ”käsialan näytettä”. Oman mallitilkkunsa voi mainiosti aloittaa pyyhkimällä pölyt piirongin päältä ja imuroimalla kotinsa. Sitä voi kasvattaa keittämällä makkarasoppaa tai leipomalla marjapiirakkaa ja nauttimalla herkuista rakkaidensa kanssa. Ihmisenkokoiseen mallitilkkuun mahtuu aikaa jutteluun, ihmettelyyn ja ajatteluun. Siihen voi sisällyttää kirjastokäyntejä, päiväunia tai kyläreissuja. Mallitilkku maailmasta voisi olla punainen, kuin pelargonia parvekkeella, se voisi maistua väkevältä salmiakilta, tuoksua kostealta kesämetsältä tai tuntua miehen karhealta, ajamattomalta parransängeltä.

 Ihmisenkokoinen ihminen voisi säilyttää omaa mallitilkkuaan villatakkinsa taskussa, piparipurkissa taikka kehyksissä seinällä. Kunhan se olisi helposti (tai aina) näkyvillä, muistuttamassa itsetarkoituksellisista asioista omassa elämässä. Mallitilkku muistuttaisi, että se on VAIN mallitikku ja sellaisenaan riittävä ja tarpeellinen. Mallitilkussa ei olisi ”5:n vuoden tuplatakuuta” työn jatkumisesta. Struktuuri, pintarakenne neuleessa ja elämässä, muuttuu kokoajan, ihmisen muisti ja ymmärrys muuttuu kokoajan. Työ on jatkuvasti kesken ja siinä on se ONNI. Ihmisenkokoinen mallitilkku. Mahtaisiko monta pientä itsensä kokoista mallitilkkua maailman ”pahojen kellojen pauhulle”?  Jälkijuttu:

-Herätyksiä suhteellisuudentajulle nykymaailmassa löytyy kirjassa ”Infoähky ja muita kirjoituksia oppimisesta, organisaatioista ja tietoyhteiskunnasta.” Jussi T. Koski. 1998. (Gummerrus, Saarijärvi 1999.)

-Herätyksiä todellisuuteen tarjoilee Apulanta (säv./san.Toni Wirtanen), piisillään ”Koneeseen kadonnut”.

 -”Mallitilkku” = englanniksi ”Sample”..tämä sana ja muut ”Ilmaisesta sanakirjasta”(Ilmainen-sanakirja.com) Päinvastainen haku sanakirjaan (engl. – suomi)sanasta ”sample” tuottaa käännöksiä mm. otos, näyte, maistiainen, jne. (vrt. Ihmisenkokoinen maistiainen maailmasta..")

 

2 kommenttia . Avainsanat: Neulominen, mallitilkku

Elämän merkkejä

Torstai 25.9.2008 - mtu

Lapasen neulomisessa ensimmäinen merkki on aloituslanka: siitä lasketaan puikkojen järjestys ja järjestysnumeron perustella peukalokiilan paikka, siis seuraava merkki. Ensimmäisiä merkkejä on seurattava tiiviisti, jotta peukalokiilan neulominen tuottaa toivotun muodon ja mitan. Lapasen neulomisen eri vaiheissa tarvitaan huomiota vaihtelevasti: väliin on neulottava silmukka silmukalta ja kerros kerrokselta ja väliin voi neuloa pätköttää sileää sormituntumalla, rennosti nauttien.

Ihmisen elämä ja kasvattaminen muistuttaa lapasen neulomista. Matkalla on kavennuksia ja lisäyksiä, rajoja ja rakkautta. Ihmisen kasvatus, niin yksityisesti vanhempana kuin ammatillisesti opettajana, sujuu harvoin ”ohjeiden mukaan”. Joustinta tarvitaan ja kohdistusmerkkejä. Lähellä tapahtuvat tragediat ja rakkaiden koettelemukset ovat elämää. Jokainen tapahtuma, paha ja hyvä, jättää jäljen ihmisen ”ohjeeseen”, merkin elämästä mieleen ja muistiin. Kun ”huonoja merkintöjä ohjeessa” on riittämiin, elämänhalu lakkaa, työ puretaan alkulankaan saakka. Siinä tilanteessa tarvitaan paljon tukea ja opastusta uudelle aloitukselle, uuden luomiselle. Pienissä silmukoissa on kokonaisen työn, lapasen tai villapaidan alku.

Äiti-maa on kantanut elämää ”sylissään” miljardeja vuosia. Vähän tiedämme aikojen alusta, ensimmäisestä merkistä, myöhempien aikojen elämästä jotakin. Jääkausi on merkinnyt viestejä suomalaiseen peruskallioon ehkä satojatuhansia vuosia sitten. Kallioissa ja kivenjärkäleissä eri sävyiset juovat ovat ankarien olosuhteiden jättämiä, merkkejä menneestä elämästä. Näiden luonnon merkintöjen äärellä ihminen saa itsestään ansaitsemansa mittamerkinnän mieleensä, jos nöyrtyy näkemään. Kuitenkin, pienessä ja suuressa, kaikki on merkittynä muistiin: kiveen, ihmiseen ja neuleohjeeseen. Se kohta, kun me näitä merkkejä näemme, on merkittävä hetki. (24. 9. mtu)

 

Jälkimerkit: 

-Vaasan edustalla sijaitseva Merenkurkun saaristo hyväksyttiin heinäkuussa 2008 Unescon maailmanperintöluetteloon.(www.ympäristo.fi )- Luonnonsuojelu- "Merenkurkku on maailmanluokkaa."

-Sanoista salvaa mielelle: "Elämän koreus". Valikoima runoja. Eino Leino.(toim. Hannu Mäkelä) Seven. Keuruu 2001.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Neulominen, käsityökasvatus

Osaisimpa neuloa nurjat oikeiksi

Keskiviikko 24.9.2008 - mtu

Osaisimpa neuloa sydämen muotoisen koijan ”Sydänkävylleni” suojaksi. Kaventaisin pienen, pannukakunmahtuvan akkunan, leventäisin polkua tuumailuille.

Osaisimpa neuloa…

Loisin puikot täyteen alkuja ja sulkisin solmulla turvaan. Jakaisin silmukat juuriksi usealle puikolle, jottei luotu purkaantuis yhden ketjun karatessa. Siirtelisin silmukat sydänsuruilta, palmikoisin pehmeät siivet, vahvistaisin varpaat.

Osaisimpa neuloa...

Koristaisin kuuntelevat korvat kirjoneuleella, silmikoisin silmänreiät rakkaudella. Pistäisin ”Pupuseni” pussiin ja pitäisin ittelläni.

Osaisimpa neuloa nurjat oikeiksi, jotta lapseni sais neuloa aina-oikeaa. (23.9.08.mtu, äiti ja opettaja)

(-Suunnatonta surua: Jokela 2007, Kauhajoki 23. 9.2008.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: neulominen

Neulomisen häpeestä "hype":ksi

Perjantai 19.9.2008 - mtu

Piäni, pörröönen koiranpentu on veikiä ja lutuune. Raavas, isoo miäski o valla hempiää, ku ”Musti”-penikka kattua mollottaa suurilla silimillää ja nualaasoo noukasta. Penikan avoon ja vilipitön miäli on sen konsti hakia tukia ja turvaa isännältään. Piäntä poikaasta pitää ruakkia ja paijata usein, jotta se vahvistuus ja rohkiaas opetella uutta. Ei pirä mennä vaatimahan siltä liian piänenä turha vaikiaa asiaa: silloon se tykkää pian, jotta soon huano, ku ei kykene. Asia ei pirä paikkaansa: penikalla ei oo viälä evähiä monimutkaasiin temppuihi. Soon alootettava siitä, missä soon jo hyvä: niin se tykkää yrittä uurestansa.  

 

”Koiranelämää” vois jokaaselle kärentaironopettajaksi öökööttelevälle plantulle viisata ohojenuaraksi. Piäniä avoomia ihmismiäliä tai käsiä ei väkisellä väännetä tikuutuksen alakuun. Ajatusten ja tekoosten poikaasia pitää palijo paijata ja ruakkia. Pahoon pelekään, jotta viälä on (meirän) varttuneiren ihimisten miälissä rumahia ja mörököllejä, ku ennevvanahaan oli kärentöitä jokaasen tehtävä samalla muatilla: sukast oli yks muatti, vanttuust oli yks muatti ja tyätaharist oli yks muatti. Muut oli vääri ja häpiä. Ja sitä sitte julukisesti huurettihi, ku teki vääri.

Nykyään, ku (rohkiat)opinjanooset kärentöitä kruppuupiireissä aloottaa, ne kokeneemmat muistaa kirkkahasti ja varmasti, mitä noon teheny vääri. Siinon sitte opettajalla alootettava ”miälien paijaalu ja ruakkimine” iha alusta (sejjäläkee, ku on hituuse saanu valettua ”käsityällistä ittetuntoa” parempaha ryhtihi!). Soon niinku pärvöötystä enne lykkyje luamista: nurinkurine arpeeti.  Voitaaskos me kärentairon opettajat kattua peiliin, vaikka silimät sirrillään ja vunteerata omaa muattiamma: kuinka sitä ittekukin tyämaalla harioottas enempi ”paijausta ku pärvöötystä”,kaikenlaasille tekemisen poikaasille…ja saataas tikkuamisenki häpiä vaihrettua ”hypeksi”. Tyämaata meillä piisaa! (18. 9. 08. mtu.)  

 

Jälkihuuhtelut: -Sopivaa huuhtelua ja ”sävelpaijailua” itsekritiikin jälkeen tarjoilee Ville Leinonen herkällä ”Suudelmitar, eli balladeja metsäpoluilta ja merten rannoilta.”-cd:llä. (2004. Poko records.) 

- "Hype"=Hype tai hypetys tai hypettäminen (juontuu kreikan sanasta hyperbola, engl. hyperbole tai hype) on jonkin asian merkityksen liioittelua.(Wikipedia)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: neulominen, käsityökasvatus

Kolme kunkkua - asennekasvatusta villasukan kiperiin kohtiin

Tiistai 16.9.2008 - mtu

Villasukan neulomisessa neulojia mietityttävät useimmiten kolme kiperäksi koettua vaihetta: 1. kantapää, 2.kiilakavennukset ja 3.kärkikavennukset.  Nämä ”kolme kunkkua” tulivat esille myös neulontakurssilaisten suusta ja ajatuksista (kässäopet osaa lukia ajatuksiaki!). Näistä kohdista liänee aikojen saatossa, kansakoulusukasta tähän päivään, kasvanu miälissä tiäs mitä mörököllejä. Eikä vähiten (agraariaikojen) tunnontarkkojen ja teknisuskollisten käsityönopettajien ansiosta.  

 

Kolme kunkkua – niinku mun tyämaan vuosikuvassa (= ku leipäpuu kasvaa opinahjossa niin luantaasetuna /-haittana o vuasittainen valokuvaus miäs/naisvahvuuresta turnauksen alus). Tämänki kauren kuva o jo otettu: sakiaan on akkaväkiä tungettu elli allia vaste. Koko komeuren, elikkä 52: akan ylimpinä kukkoina tunkiolla komeeloo kolme ukkoa, = kolome kunkkua. Miälenlujuutta (ja melekoosta suaratinta) siinä tarvittoo noilla uroksilla olla kahmalokaupalla, ku joka päivä täytyy tuammoosen akkalauman keskellä teherä tyätä! Soon niin palijo, ku 52 erilaista naisluannetta ja  melekeen 52 eriaikaasta kuunkiartua ja -vaivaa… (vaikka osallahan ei oo enää mitää rytmiä elämäsnänsä!?). Ja nämä Kolome kunkkua urhiasti ja uurestansa tyämaalle tuleva, ku melperi sotaha. On niillä varmasti ehtooset, tikkumistaitooset äireet ollu asialla, ku poikia o maailmalle saatettu: komiat o kantapäävahvistukset villasukissa ja pehmiät kyynärpäät tröijyys. Niillä pärjää maailman turuulla, joka säällä ja mutkas. Uskoosin nuan!  

 

Muistakaa, rakkaat neulojat, noita ”Kolmea kunkkua”, kun sukanvartta neulottuanne lähestytte kolmea kiperää kohtaa (kantapäätä, kiilakavennuksia ja kärkikavennusta): silmukka silmukalta, kerros kerrokselta, vaihe vaiheelta se onnistuu(!!).

(Jos lykky meinaa vartaalta karaata, hengährä syvähä ja tokaase: "Tämä kettu ei myrkkyä syä!" )

Kaikkiin sukan vaiheisiin on hyvät ohjeet ja kokeilut olemassa vain teitä varten!  …tiärä sitte minkälaasilla kokeeluilla ja ohjehilla ne kolome ”meirän äijää” tyämaalla pärijää?

 

Jäläkihuutelut:

--Löytyiskö evästä äijillemme P. Heikuran ”Samoilla linjoilla”. Lisää Suomen kansan latteuksia”-kirjaa lukemalla?( Otava 2004.). Sillä vois selvitä kahvihuoneesta hengissä…tai..

-Ymmärrystä naisvaltaisessa työyhteisössä toimimiseen: ”Katso meitä enkeleitä”. Kauneimmat enkelit sanoin ja kuvin. (toim. L. Järvenpää. Lasten parhaat kirjat. 2002.)

-Poikaenergiaa voitte ladata Semmareiden, ”Wunderbaum”-kokoelmalta: piisit 2.”Oboe ja Maito” sekä 6. ”Veljekset kuin ilvekset”.

-Tai sitte "tärinää hännän alle" "Viikatteen, Rauta-airot"-rykäisystä.("Kaunis kotkan käsi"-single. Ranka kustannus 2003) 

Lykka till! (mtu 14.9.08.) 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Villasukka, neulominen

Villasukkasyränystävä

Maanantai 15.9.2008 - mtu

Omaa villasukkasyräntäni tyästi eräs miähenköriläs muutama suvi sitte. Lukuusa määrä kiriootuksia pualin ja toisin suallettihin ja puheelimes kuunneltihin toistemme ääntä. Kaikellaasia ehrotuksia lähetteli…sitäki, jotta mä rupiaisin julukisesti kirioottaan??! No, molin meleko haloolla päähän lyätynä sillon. Se luannehti, jotta mun kiriootukset on ku ”Juoppuhullun päiväkirjasta” ??!(Juha Vuorinen. 2008, 22.painos. Diktaattori oy. Pahoittelen J.V.!) Hetken jos toisenki tuumaalin, jotta oliko se nyt kohteliasuureks tarkootettu. Kyllä mä sen semmoseks tulukittin, ku ehorotus tuli pohojalaasmiäheltä.

Tämä pohojalaasmiäs oli oikia villasukkasyrämmine: päältä raavas ja jukuri, mutta sisääsesti pelekkää tervaa ja sokuria: täynnä väkeviä maustehia. Semmoone ku harvoon sattuu kohorin, siinon joutuusammallaki käsivärkkääjällä puikoos pitelemistä! Ja vaikka vysiikan lakien mukaha, huapa, ja villa muutenki, syttyy heikollaasesti, nii sitä mä rohkenen epäällä…meinas syttyä pohojammaallaki harvinaanen mettäpraasu.

Soon oikiastaan nykymaailmassa naisväen hommana tyästää sitä luantaasta pesänpykäämistä alakuun. Ennevvanahaan soli miästen pesti. Sitä pitääs akan liähitellä kaikin konstein miästä lähemmäs kotiliättä. Hepeniä täytyys pirellä ja hekumoora naamallansa, ja ku urhon o saatu tolokuttomaan huumahan pitääs olla ”kettu” ja nopia, jotta äijän sais liakahan lujasti. Täytyy antaa äijän ymmärtää, jotta se sitä itte haluaa.

Ihminen ja miäs o aikalailla samasta puusta, ku aieminki, vaikka lehret ja muu meria (=media, suom. huom.) muuta akiteeraa. Sen paremman pualiskon, villasukkasyränystävän löytämine o perusasioosta lähtöösin: 1. syäräänkö samoja soosiperunoota kumpaanenki, 2. tehräänkö arkiset askareet samas taharis, 3. sovitaanko maate samalle lavittalle. Jos kohorat sattuu yksiin, tarkoottaa se, jotta villasukkasyrämmes on molemmilla huavutuspintaa, siis tarttumapintaa jäljellä. Siinon sitte se ”vakka ja kansi” ja klapsahrus päälle!

 

Siitä mun ja komianmiähen huavuttamisesta: ei päästetty sitte enempää. Paree pirättää, ku palaa poroksi! ..ja uhmata vysiikanlakeja. Kytö palaa kuiteski viälä!

 

Jäläkihuutelut:

-(Aina tuota villasukkasyränystävääni muistan, ku kuulen pehmogootti-bändin, Evanescencen, Fallen (2003. Sony music.)- cd:ltä, kipaleen 2. ”Bring me to life”: ”How can you see into my eyes like open doors”?)

-Samat terveiset suomeksi tulkitsee "Ultra Bra:n luonteikkaat naissolistit, kappaleessa "Poika vuoden takaa", (kokoelmasta "Vesireittejä", 2000, Johanna kustannus oy.)

 

-”Kytö palaa”-näytelmässä olin puvustajana ep:n Nuorisoseuran piikkiin 1997, kun tapahtumaa aloitettiin. Näytelmää esitettiin Ilmajoella, Alajokisaunalla, elokuussa. Vielä seuraavana kesänä olin mukana. Näyttelijäkaartissa oli mm. Kalevi Haapoja: lämpöönen ajatus Kaleville!

 

-Tietoa pohjalaisesta elämänmenosta ja –tavoista on kirjoittanut Samuli Paulaharju, mm. ”Kytösavun mailla” (Lehtikirjoituksia) 2005, Wsoy. (mtu 14. 9. 08.)

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Villasukka, neulominen

Villasukkasyrän

Sunnuntai 14.9.2008 - mtu

Sisääsen ikähaitarin hallitteminen sosiaalisesti on naisella tyän takana. Kuitenki joku paikka ihimisessä kulukee yhteen suuntaan. Kun yhteiskunnan vaatimukset pistää naisen iän soutamaan ja huopaamaan, tämä lihallinen temppeli, keho käy vankkumatta maata kohren. Pinta naises ikää myäre löystyy ja venyy, mutta sisus huopuu, ku villasukka sateella äijän saappaas.

Ollaan vaan villasukkia: sen kastumine ja löyhtyminehän ei nopiaa tunnu, ku imukyky on nii maharottoman hyvä! …niin ku on naisen kehonki. (1.)Villan huopumiseen tarvitahan lämpööstä vettä, saipuaa ja mekaanista tyästöö. Lämmin vesi villalle aukaasoo kuirun pinnalla olevat suamut, siis valamistaa villaa tulevalle. Vettä nainen saa elon varrella osakseen ainakin vauvan ryäkäyksistä, tiskiverestä (=tiskivedestä, suom. huom.) ja surujen sualaasista kyynelistä: neki valamistaa akkaa tulevan varalle. (2.) Villan huopaamisessa saipua toimii kitkanpoistajana käsien ja materiaalin välissä. Naisen elon kitkaa poistaa pualestaan suklaa, silikkisukat ja monensorttiset naamarasvat. (3.)Mekaaninen tyästö ja hiarominen pistää villakuidut kiintiämmäksi toisiaan vasten. Naisen kokema mekaaninen tyästö (esim. konttaus, kuuraus, pesu ja pussaus) hierrättää pinnan karkiaksi, ku hiatapaperin, mutta sisuksiinsa akalle kasvaa pehmiä, mutta luja sialunpesä, oikia villasukkasyrän. Ja siinä pesäs on hilijaasen tiaron hyvä itää.

Ollaan siis ylypeitä naiset töistämme, värkkäämistämme villasukista tai lapaasista. Tunnustetahan reirusti omat pualemma, ainaski maharottoman hyvä imukykyyisyys! Kaikella on tarkootuksensa, sitä vaan ei heti havaatte!

-( Neulomismusiikkia sunnuntaki-illaksi vois olla Emma Salokoski Ensemle: ”Kaksi mannerta”, 2006. Texicalli records oy. Cd: n kannessa viehättävä Emma on pukeutunut mukavaan, merensiniseen villapaitaan.)(mtu 13.9. 08.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Villasukat, neulominen, huovuttaminen

Vanhemmat kirjoitukset »