Pärvöötystä

Juurilla ja terveyden lähteellä

Lauantai 3.10.2009 klo 0:34 - mtu

”Hei! mihinkäs sä olet menossa?”, kysyn tutulta työväenopiston portaikossa. ”Terveysluennolle”, vastaa nainen. ”Jaa-ha, Et sitte tikkuamaan tullu?”, kysyn. ”Eee-enhän mä osaa…”

Hmmm? Niinpä! Vastaus on tuttu monen suusta. En osaa, eikä mulla ole välineitäkään.  Noh, sitähän varten ovat juuri kädentaidon kurssit: osaamisen opettelua ja välineissä opastamista. Mutta kynnys tarttua tilaisuuteen tai tulla kädentaidon kussille on korkea. ”Jotenkin” on kyllä luonnollista, että isoäidin opetukset lapasen neulomisesta ovat unohtuneet, mutta silti tuntuu ”nololta”, ettei ole perustaitoa pystynyt ylläpitämään.

Edellytykset käsityön aloittamiseen ehkä ajatellaan olevan liian teknisiä. ”Pitäisi olla puikot ja mistä osaan ostaa oikeaa lankaa?”, ”...kantapäätä en nyt ainakaan muista”. Ja kaikki ne äidin opettamat ”tämä-pitää-tehdä-näin” ja ”tuota-virhettä-ei-saa-tehdä” sekä ”toisin-tehden-on-väärin”-ohjeistukset jarruttavat uudestaan aloittamista pelon sekaisin tuntein. Ehkä jäänne käsityön kunnioituksesta on vielä syöpynyt isovanhempien muistoista mieleen ja sitä ei helpolla uskalla irrottautua työ-eetoksen kliseisestä leimasta käsityöhön kuuluvana.

Lankatyön aloittaminen on helppoa. Sen tarvikkeet kaikilla ovat olemassa. Lankatöiden ”juuret” eivät ole puikoissa, lankakerissä tai moderneissa luokkatiloissa, vaan paljon lähempänä ja syvemmällä. Niitä on vaikea havaita. Neulomiseen tarvitset (1.)täyden vatsan: kun nälkä on tyydytetty, pystyt keskittymään ja rauhoittumaan psyykkisiin tavoitteisiin. Neulomisessa on hyvä olla turvallinen ja levollinen paikka: (2.)mukava nojatuoli antaa langoittelijalle tukikohdan. Nojatuolin turvasta on suotuisa luoda muisti- ja mielikuvia eväiksi tulevalle työlle. Mielenmaisemat, lempivärit tai – aiheet pulpahtavat kuin sienet sateella, kun antaa (3.)luovuudelleen luvan. Arjessa luovuus on oikeastaan mielitekojen muistelemista, toivomusten istuttamista ja mahdollisuuksien vastaanottamista. Siis ”hyvään” pyrkimystä. Lopullisen tekemisen impulssin synnyttää (4.)rakas läheinen ihminen, jolle hyvän jakaminen on ilo. Käsityön tekeminen on melkoinen "terveysluento".

J. K. Juuret, Antti Tuisku.

Kaikki on jo: näis käsis

Torstai 18.9.2008 - mtu

Pakkaa olee suhteellisia kaikellaaset ”nämon pakko olla” tai ” iliman tällaasta nappulaa et rupia mitää”-luettelot monellaasten toimien eheroksi. Pahoon pelekään, jotten usko! Mitä vähee tilpehööriä, sitä vähee muresta!

Omasta ”aina paisto aurinko”-lapsuuresta muistan kuinka tärkiää sitoili tarvikkehia tahtomassa, ku kouluhu pääsi. Meille natiaasille siälä uskoteltihi, jotta järijestys olla pitää, joka paikas. Pulupetti, kynäpussi ja ruakajono piti olla suaras, muuten opettaja o vihaane. Ja me sinisilimääset uskottihi silloon (no pirettihi me myäs Retu-kenkiä ja toppahousujaki kiltisti.). Kotuaki piti löytyä koulupöytä oortninkis, jos aiko luakilla eretä. Ja me uskottihi seki (olikoha se sitä ”joukko-oppia” pareesta päästä, ku kaikki uskottii?)

 Kyllä mä siihe järjestyksenpitoho tärkiää uskoon pitkää isompanaki…siihe saakka ku tuli oma mukula. Sanotaa jotta omena ei putuaas kauas emostansa, mutta tämä mukula vissii kiärähti tai kompastuu purotessaa johonki kuhumuun. Täs asias erityysesti. Ikään sei oo ymmärtäny koulupöyrän syvintä tarkootusta tai kuuna kullan valakiana kyniä pistäny kynäpussihi...Ain on kynät, paperit ja kiriat pitki laatioita ja lavittaa. Ja nysson kahareksan vuatta jo selevinny oppivelevollisuutta, iliman minkäällaista joukko-oppia tahi järijestystä?! Monet o konstit.

-”Ajatus käsissämme” on S. Kojonkoski-Rännälin väitöskirja käsityön merkityssisällöstä. 1995. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C.